lauantai 27. elokuuta 2016

Tuulinen valmennus

Tänään meidän luottovalmentaja Ulla tuli pitämään maastakäsittely-tunnin Nemolle. Mitään ongelmaa ei ole, mutta haluttiin vaihtelua menoon, uusia tapoja ja harjoituksia ja erityisesti ulkopuolisen katsausta meidän yhteistyöstä. Sivusta näkee yleensä paremmin.


Tänään oli tosi tuulinen päivä, joten sain autokyydin tallille. Ennen valmennusta harjasin Nemon ja vaihdoin sille puhtaan riimun. Kun valmentaja saapui paikalle, laitettiin kypärä, hanskat ja otettiin tarvittavat varusteet kentälle. Aluksi tehtiin ihan tavallista taluttelua niin, että Ulla näki meidän menoa. Nemo ei paljon edes kovista tuulenpuuskista välittänyt!



Ruvettiin tekemään sellaista tehtävää, että käänsin Nemoa voltille vuorotellen omalle ja vuorotellen Nemon puolelle. Kääntäessäni omalle puolelle liina piti pitää löysänä, ja kyynerpää näytti Nemolle uraa ja suuntaa. Tämä tehtävä oli todella havainnollistava, sillä helposti tulee nyittyä vain narusta kääntäessä, vaikka näin se olisi paljon vaivattomampaa!Nemon puolelle kääntäminen oli aluksi vaikeampaa, mutta molempien opittua rupesi sujumaan. Siinäkin naru piti olla löysänä, ja käsi osotti hevosen silmää kohti. Tämä on todella hyvä tekniikka, ja tarpeellinen esimerkiksi näyttelyissä!


Otettiin volttien lisäksi myös pysähdyksiä niin, että Nemo seisoi rauhassa pää paikoillaan ja itse seisoin kauempana. Nemo malttoi seistä hyvin, ja lopuksi oli todella rauhallinen. Saatiin myös vinkkejä liikkeellelähtöön. Mulla helposti käy niin, että vedän narusta ja maiskutan. Nyt kuitenkin yritän parhaani mukaan oppia tavasta pois. Ajatuksena olisi siis seistä rauhallisesti naru löysänä hevosen vieressä, ja liinan päällä heilutella Nemon takaosaa päin, ja lähteä itse liikkeelle vasta, kun hevonenkin lähteen. Tällä tavalla liikkeellelähtö on todella mutkaton, eikä vaadi lainkaan vetoa.


Ulla on kyllä todella taitava opettaja maasta- ja selästäkäsin. Saatiin paljon uusia vinkkejä, ja jopa taluttaessa käsi käännettiin ns "mopokaasu"-suuntaan, kun yleensä ollut päinvastoin. Näin saa enemmän voimaa käteen ja suunta on eteenpäin. Tunti oli kyllä todella hyvä, ja saatiin uutta harjoiteltavaa. Nemo on nopea ja rauhallinen oppija, ja meillä molemmilla oli kyllä todella antoisa ja mukava tunti! 

4 kommenttia:

  1. Ihanat ratsastushousut!! Mistä ne on ostettu ja onks niissä kokopaikat? :))

    VastaaPoista
  2. Millä tallilla Nemo on😃😃??

    VastaaPoista