tiistai 16. elokuuta 2016

Syyskuulumisia

Koulut on nyt alkaneet, ja ollaan palattu takaisin arkirytmiin. Nemon kanssa ollaan tehty nyt tosi paljon juttuja maastakäsin. Yksi päivä mentiin vähän puomeja, ja yhdessä hypättiin pientä estettä. Nyt suunnitelmissa on harjoitella yhdessä liinassa juoksuttamista, moni asia helpottuu sen myötä!


Nemo on ruunaamisen jälkeen kasvanut hirmuista vauhtia. Ennen sillä oli tapana vain höyrytä ja juosta, kun kaverit lähti maastoon, mutta nyt se malttaa syödä rauhassa, ja onkin vankistunut hyvin. Vuodessa ruipelo-aasista on alkanut muotoutumaan vuonohevonen!


Syksylle meillä ei ole sen kummemmia suunnitelmia. Ei olla todennäköisesti lähdössä mihinkään. Luvassa siis rentoa yhdessäoloa, työntekoa ja harjoittelua. Saa nähdä, mitä kevät tuo tullessaan! 


Nemon ruokintaa muokattiin myös vähän, ja löydettiin uusia yrttejä meidän ruokintaan. Kiitos paljon Petralle hyvistä neuvoista ja yrttien välittämisestä! Lisättiin tosissaan Nemon ruokaan ruusunmarja, hampunsiemen sekä 'muotivillitys' chia-siemen. Innolla odotan, miten yrtit vaikuttavat, ja alkaako muutoksia näkymään. 


Ensi viikonloppuna, mikäli aikataulut kohtaavat, valmentajamme Ulla tulee pitämään meille maastakäsittelytunnin. Mikäli tämä toteutuu, niin yritän tehdä siitä sitten mahdollisimman monipuolisen postauksen, ja saada mukaan muutaman kuvan. 

4 kommenttia:

  1. Miksette osallistunutkaan mätsäreihin ja Vermon näyttelyyn? :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on kotona sairastapaus, minkä takia ei tultu ainakaan tänä vuonna!

      Poista
  2. Teitä ei näkynytkään Vermossa? Olisi ollut kiva nähdä blogi-stara ihan livenä :) innokas lukija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos kaikki menee hyvin, yritetään päästä ensi vuonna mukaan :)

      Poista